keskiviikko 24. toukokuuta 2017

47. Uusi oikeuskansleri Tuomas Pöysti aloittaa virassa vasta ensi vuoden alussa

                            Ei vallan vahtikoira,  vaan hyvä paimenkoira

1. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö nimitti tänään valtioneuvoston uudeksi oikeuskansleriksi alivaltiosihteeri, oikeustieteen tohtori Tuomas Pöystin. Niinistö päätti nimityksestä valtioneuvoston esityksen mukaisesti. Edellinen oikeuskansleri jaakko Jonkka jäi eläkkeelle huhtikuun lopussa. Pöysti aloittaa tehtävässä ensi vuoden alusta lukien.

2. Oikeuskanslerin valintaprosessi oli varsin epätavallinen ja jopa hieman surkuhupaisa. Olen kertonut asiasta aiemmin kahdessa blogikirjoituksessa. Oikeusministeriö eli käytännössä ministeriön kansliapäällikk Asko Välimaa ehti jo huhtikuun puolivälissä eli tiistaina 18.4. ilmoittaa sähköpostitse kaikille virkaa hakeneille lakimiehille, että ministeriö tulee ehdottamaan torstaina 20.4. pidettävässä valtioneuvoston istunnossa virkaan valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljasta Turun yliopistosta. Välimaa ja hänen esimiehensä oikeusministeri Jari Lindström pitivät ilmeisesti Viljasen nimittämistä läpihuutojuttuna.


3. Seuraavanana päivänä eli 1keskiviikkona 19.4. Asko Välimaa kuitenkin ilmoitti yllättäen hakijoille, että nimitysasia onkin poistettu valtioneuvoston käsittelystä. Välimaan mukaan "nimitykseen tulee viikon lisäaika". Aivan ilmeisenä syynä asian saamaan uuteen käänteeseen oli se, että presidentti Sauli Niinistö viesti ministeriölle ja pääministeri Juha Sipilälle, ettei hän tule tule nimittämään virkaan Veli-Pekka Viljasta. Luultavasti siksi, että Viljanen oli aiemmin arvostellut Niinistön tiettyä julkista puhetta. Niinistö antoi ymmärtää, että hän tulisi nimittämään virkaan Tuomas Pöystin. 


4. Tämän jälkeen tapahtui vielä niin, että hallituksen oikeusministeri vaihtui, sillä Jari Lindströmin (ps) tilalle uudeksi oikeusministeriksi nimitettiin 5.5. kokoomuksen kansanedustaja Antti Häkkänen. Häkkänen pähkäili - tai oli ainakin pähkäilevinään - nimitysasiaa parisen viikkoa, kunnes vihdoin tällä viikolla eli tarkemmin sanottuna eilen selvisi, että oikeusministeriön omaksuman uuden kannan mukaisesti valtioneuvosto tulee esittämään virkaan - yllätys yllätys - Tuomas Pöystiä. Näin myös tapahtui, valtioneuvoston yleisistunto esitti tänään Tuomas Pöystin nimittämistä ja presidentti Sauli Niinistö hyväksyi esityksen heti samana päivänä.



5. Oikeustieteen tohtori Tuomas Pöysti työskentelee nykyisin - on työskennellyt jo reilut kaksi vuotta -  sosiaali- ja terveysministeriön (STM) alivaltiosihteerinä ja on sote-uudistuksen pääarkkitehti. Pöysti on aiemmin toiminut muun muassa Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV:n) pääjohtajana (2007-2015) ja kansainvälissä tehtävissä Euroopan petoksentorjuntaviraston valvontakomiteassa. 

6. Tuomas Pöysti on kotoisin Rovaniemeltä ja kirjoitti ylioppilaaksi Ounasvaaran lukiosta vuonna 1989. Pöysti valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 1995 Lapin yliopistosta. Oikeustieteen tohtorin tutkinnon hän suoritti 1999, siis 29- vuotiaana. Hän väitöskirjansa nimenä on "Tehokkuus, informaatio ja eurooppalainen oikeusalue", Väitöskirja kuuluu infomaatio-oikeuden ja laajassa mielessä hallinto-oikeuden alaan. Pöysti ei ole suorittanut tuomioistuinharjoittelua eikä siten ole varatuomari. Hän on Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden dosentti. Pöystin julkaisujen määrä on laaja. 


7. Tuomas Pöysti sivuutti nimitysmenettelyssä, professori Veli-Pekka Viljasen lisäksi, mm. eduskunnan apulaisoikeusasiamiehenä toimivan Maija Sakslinin ja apulaisoikeuskanslerin virasta vapaana olevan ja KHO:n ma. oikeusneuvoksena tällä hetkellä työskentelevän Mikko Puumalaisen. Loppusuoralle nimitysprosessissa pääsi Pöystin ja Viljasen ohella OKa-viraston kansliapäällikkö, OTL Kimmo Hakonen, joka on niin ikään valmistunut lakimieheksi Lapin yliopistosta. 


8. Tuomas Pöysti on tällä hetkellä virkamatkalla Yhdysvalloissa. Häntä haastateltiin tänään nimityspäätöksen jälkeen puhelimitse TV1:n kello 17 uutisissa. Pöysti sanoi tulevansa toimimaan oikeuskanslerina tavallan "hyvän paimenkoiran" ominaisuudessa. Pöysti kertoi, että hän voi puuttua asioihin ja hieman murahdella, tarvittaessa jopa näyttää hampaitaan; pääasia on, että "lauma" pysyy hyvin koossa. Pöysti ilmoitti tarkkailevansa lainvalmistelun laatua ja toimivansa ja ilmaisevansa kantansa selkeästi. Melko suorasukaista mutta kuitenkin järkeväntuntuista puhetta tulevalta oikeuskanslerilta. Paimenkoira-vertauksen osalta on kannattaa huomioida, että uuden ylimmän laillisuusvalvojan molemmat vanhemmat ovat ammatiltaan  - eläinlääkäreitä.


9. Mutta miksi uusi oikeuskansleri aloittaa virassa vasta yli puolen vuoden kuluttua eli ensi vuoden alussa? Tämä on hämmästyttävää mm. siksi, että Pöystin edeltäjä eli oikeuskansleri Jaakko Jonkka lopetti käytännössä työnsä OKa-viraston päällkkönä jo parisen kuukautta sitten. Toki OKa-virastossa on myös apulaisoikeuskansleri, jona toimii nykyisin Risto Hiekkataipale. Hän on suurelle yleisölle ja jopa lakimieskunnalle jokseenkin tuntematon ja häntä pidetään myös hieman värittömänä. Miten apulaisoikeuskansleri pystyy selviytymään reilut yksin kunnolla edes valtioneuvoston ja eri ministeriöiden laillisuusvalvonnasta, johon kuuluu mm. valtioneuvoston yleisen istunnon laajoihin esityslistoihin ja niiden liitteisiin perehtyminen?


10. Ajatuksena on varmaankin ollut se, että hallitus on halunnut Tuomas Pöystin paimentavan erittäin merkittävän ja laajan sote-uudistuksen valmistelua ja läpivientiä koko loppuvuoden. Sote-uudistus joutuu mm. eduskunnan perustuslakivaliokunnan tiukkaan syyniin, jolloin valtioneuvostossa paras ja osaavin henkilö vastaamaan valiokunnan joskus kinkkisiin kysymyksiin ja arvosteluun on juuri Mr. Sote eli Tuomas Pöysti.


11. Eräät oikeusoppineet ovat jo ehtineet Helsingin Sanomien verkossa suorastaan pöyristyä tilanteesta, jota he pitävät täysin kestämättömänä perustuslain ja sen valvonnan kannalta. Oikeuskanslerin tehtävänä on valvoa etenkin valtioneuvoston (maan hallituksen) ja ministeriöiden sekä tasavallan presidentin virkatoimien lainmukaisuutta. Lisäksi hänen tehtävänään on valvoa perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutumista.


12. Valtiosääntöprofessori Tuomas Ojanen on pohtinit, onko Pöystin nimityspäätös ylipäätään lainmukainen, sillä nyt syntynyt  tilanne johtaa siihen, että Suomessa ei ole kahdeksaan kuukauteen oikeuskansleria. Lähtökohtana on kuitenkin se, että uuden oikeuskanslerin tulee aloittaa tehtävässä ilman, että viranhoidossa syntyy katkoa. Hallituksen toiminnan laillisuuden valvojan tehtävä on niin tärkeä, että tilanne, jossa tehtävänhoito on yli puoli vuotta väliaikaisen järjestelyn varassa, ei ole mitenkään ihanteellinen”, sanoo myös valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén.


13. Turun yliopiston julkisoikeuden apulaisprofessori Janne Salminen puolestaan ihmettelee sitä, että oikeuskansleriksi nimitetty Pöysti hoitaa hallitukselle erittäin tärkeää sote-hanketta vuoden loppuun saakka, ja alkaa sen jälkeen oikeuskanslerina valvoa hallituksen virkatointen lainmukaisuutta. Salmisen mukaan tämä asettaa koko hallituksen valvonnan varsin outoon valoon. Pöystin toimintaa nykyisessä tehtävässä arvioidaan väistämättä sitä taustaa vasten, että hän vastaisuudessa toimii oikeuskanslerina, Salminen sanoo. 


14. Kansliapäällikkö Asko Välimaa oikeusministeriöstä perustelee Pöystin aloittamista oikeuskanslerin virassa vasta tammikuun alussa sillä, että tarkoitukena on nimittää määräaikainen oikeuskansleri, jonka toimikausi kestäisi heinäkuun alusta vuoden loppuun.  Välimaan mukaan asiaa on selvitetty oikeusministeriössä, eikä se ole hänen mukaansa perustuslain kannalta ongelmallinen. 


15. Professoi Tuomas Ojanen ei kuitenkaan Välimaan perusteluja purematta niele. Hänen mielestään oikeuskanslerin tehtävän riippumattomuus edellyttää, että sitä ei hoideta tilapäisillä järjestelyillä muuta kuin esimerkiksi sairaustapauksissa. ”Oikeuskansleri Jaakko Jonkka on siirtynyt eläkkeelle ja apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen on virkavapaalla korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Tällaisilla tilapäisillä järjestelyillä murennetaan oikeuskanslerin tehtävän riippumattomuutta, arvovaltaa ja laillisuusvalvonnan uskottavuutta”, sanoo Ojanen HS:lle. 


16. Samaa mieltä Ojasen kanssa on apulaisprofessori Janne Salminen. ”Järjestely on perustuslain ja ennen kaikkea oikeuskanslerin tehtävän hoitamisen edellyttämän riippumattomuuden kannalta kyseenalainen. Kysymys ei ole mistä tahansa virkamiehestä, vaan nimenomaan hallituksen valvontaa varten perustetusta instituutiosta, jonka tehtävien asianmukaiseksi hoitamiseksi tarvitaan riippumattomuutta, jota tämänkaltaiset järjestelyt nakertavat edelleen”, Salminen sanoo HS:n em. jutussa.


17. Toden totta, melkoinen soppa Tuomas Pöystin nimityksestä ja hänen aloittamisajastaan näyttää olevan syntymässä.  Ylimmän laillisuusvalvojan tehtävässä aiotaan pärjätä reilu puoli vuotta väliaikaisjärjestelyillä eli oikeuskanslerina toimisi jonkinlainen "pätkäkansleri". Pitäisikö Asko Välimaan kuitenkin tarttua puhelimen kampeen ja rimpauttaa Turkuun Veli-Pekka Viljaselle ja tiedustella tältä "kohteliaimmin", että olisiko mitenkään mahdollista, että professori ryhtyisi puoleksi vuodeksi ma. oikeuskansleriksi. Välimaa voisi lisätä, että "kun sinulla oli se oikeuskanslerin vakivirankin saanti aivan hilkulla"!


18. Mediassa ja etenkin sotessa on taitettu lujasti peistä myös Tuomas Pöystin mahdollisesta esteellisyydestä sosiaali- ja terveysministeriön alaisissa asioissa ja erityisesti sotea koskevissa kanteluasioissa. On odotettavissa, että soten timoilta tullaan tekemään lukuisia kanteluja, ei vain eduskjunnan oikeusasiamiehelle, vaan myös oikeuskanslerille. Tuomas Pöysti sanoi tänään, että mitään jääviyttä ei synny, vaikka hän on ollut "jossakin roolissa" lainvalmistelussa ja kysymys on lin toimeeenpanosta. Pöysti muistutti myös siitä, että hän voi siirtää joitakin soten tiimoilta tehtäviä kanteluasioita eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaistavaksi. Itse en kyllä suhtautuisi tulevan oikeuskanslerin mahdolliseen esteellisyyteen yhtä keveästi kuin viran tuleva haltija. Tuomas Pöysti ei nimittäin ole mikä tahansa lainvalmistelija, vaan koko sote-uudistuksen pääarkkitehti, joka on pitänyt uudistuksen kaikkia lankoja käsissään ja vastaa niistä.


19. Toisaalta ei syytä kovin suureen huoleen, sillä oikeukansleri ei ole Suomessa ainoa ylin laillisuusvalvoja. Samanlainen tehtävä on nimittäin  myös eduskunnan oikeusasiamiehellä, joka voi käsitellä ja ratkaista myös ministereiden ja valtioneuvoston virkamiesten toimista tehtäviä kanteluja. Itse asiassa koko Euroopassa on vain kaksi maata, Suomi ja Ruotsi, joissa on kaksi ylinta laillisuusvalvontaviranomaista. Muissa maissa on pärjätty ja pärjätään jatkossakin oikein hyvin yhdellä korkealla laillisuusvalvojalla eli oikeusasiamiehellä.


20. Tästä tulikin mieleen, että eduskunta ja samalla koko Suomi on saamassa uuden apulaisoikeusasiamiehen. Tehtävää hoitanut Jussi Pajuoja ei hakenut jatkokautta tehtävään. Hakijoita oli vain kaksi eli hovioikeudenneuvos Jukka Lindstedt, joka on toiminut  jo kymmenisen vuotta sitten apulaisoikeusasiamiehenä, sekä EOA-viraston esittelijäneuvos, OTT Pasi Pölönen. Eduskunnan perustuslakivaliokunta antoi hakijoista lausunnon toissa päivänä eli 22.5. ja päätyi yksimielisesti Pasi Pölösen kannalle. Lopullisen valinnan tekee eduskunnan täysistunto.  Selvää lienee, että Pälönen valitaan uudeksi apulaisoikeusasiamieheksi, jonka toimikausi alkaa 1.10. Pölönen on minusta erinomainen valinta uudeksi laillisuusvalvojaksi. Näin voni todeta mm. sillä perustella, että olen kirjoittanut  Pölösen kanssa kaksi prosessioikeutta käsittelevää kirjaa.


46. Klaus Viitanen: Riitaprosessin kulujen jatkuva kasvu – mikä neuvoksi?

                Klaus Viitasen kirja asianajopalkkioista ilmestyi vuonna 2011

1. Kukaan riita-asioiden oikeudenkäyntejä viimeisen neljännesvuosisadan seurannut ei ole voinut olla huomaamatta sitä poikkeuksellisen rajua nousua, jonka kohteena ovat olleet asianosaisten oikeudenkäyntikulut. Kulujen jatkuva kasvu on todella huolestuttava yhteiskunnallinen ilmiö, sillä käytännössä se merkitsee sitä, että riita-asioissa tuomioistuintie on suljettu valtaosalta tavallisia kansalaisista. Perustuslain 21§:ssä säädetty kansalaisten oikeus saada asiansa tuomioistuimen käsiteltäväksi on nykyään enää pelkkää sanahelinää.

2. Oikeudenkäyntikulujen voimakas kasvu alkoi meillä heti vuoden 1993 alioikeusuudistuksen jälkeen. Samoihin aikoihin arvonlisäverotus ulotettiin koskemaan myös palveluita. Hovioikeuksien osalta kuluja kasvatti vuoden 1998 uudistus, joka lisäsi suullisten pääkäsittelyiden määrää hovioikeuksissa. Nämä asianajajien työmäärää ja kustannuksia lisänneet uudistukset selittävät osan kulujen kasvusta ennen vuosituhannen vaihdetta. Ne eivät kuitenkaan voi enää selittää tällä vuosituhannella jatkunutta kulujen voimakasta kasvua, vaan selityksiä sille pitää hakea muista syistä. 

3. Kilpailuviranomaisten painostuksen alla tapahtunut Asianajoliiton palkkio-ohjeen erityisen osan kumoaminen, asianajajien siirtyminen käyttämään pääsääntöisesti tuntiveloitusta sekä täyden korvauksen periaatteen käyttöönotto vuoden 1993 alioikeusuudistuksen yhteydessä tapahtuneen OK 21 luvun kulusääntöjen uudistamisen yhteydessä ovatkin näitä muita syitä, jotka selittävät varsin pitkälle sitä onnetonta tilannetta, missä nyt ollaan.  

4. Olisiko jo korkea aika tehdä oikeudenkäyntikulujen kasvulle jotakin? Oikeusministeriö on ollut varsin vaisu asiassa kun otetaan huomioon, että ongelma on ollut yleisessä tiedossa jo lähes kaksi vuosikymmentä.  Nykyään jo pelkästään yhden asianosaisen kulut ylittävät helposti riidan kohteena olevan intressin arvon ja hävinneen asianosaisen maksettavaksi päätyvät molempien osapuolten yhteenlasketut kymmeniin tuhansiin euroihin nousevat kokonaiskulut ylittävät hävinneen osapuolen maksukyvyn. Häviöstä riita-asian oikeudenkäynnissä on tullut tavallisille ihmiselle taloudellinen katastrofi, josta selviytyminen edellyttää pahimmassa tapauksessa perheen asunnon myyntiä.

5. Oikeudenkäyntikuluihin voidaan yrittää vaikuttaa kahdella tavalla, jotka eivät ole toisiaan poissulkevia. Ensinnäkin voidaan pyrkiä vaikuttamaan itse kulujen syntymiseen pyrkimällä estämään se, että asianosaisten omat kulut kasvavat kohtuuttoman korkeiksi. Kysymys on siten puuttumisesta asianajopalkkioiden muodostumiseen. Toiseksi voidaan pyrkiä vaikuttamaan siihen, miten kulut jakautuvat asianosaisten ja mahdollisesti muiden tahojen kesken oikeudenkäynnin päätyttyä. Tämä on puolestaan mahdollista OK 21 luvun kulusääntöjä uudistamalla ja erilaisten julkisten ja yksityisten oikeusapujärjestelmien avulla.

6. Tarkastelen tässä blogikirjoituksessa erityisesti keinoja oikeudenkäyntikulujen laskemiseksi. Kuluthan koostuvat meillä käytännössä asianajopalkkioista. Samoin kulujen kasvu on seurausta nimenomaan palkkioiden kasvusta. Sen vuoksi tehokkain tapa laskea oikeudenkäyntikuluja on pyrkiä puuttumaan asianajopalkkioihin. Tuomioistuinten perimät oikeudenkäyntimaksut ovat Suomessa edelleen varsin edullisia kun niitä vertaa oikeuskäsittelystä yhteiskunnalle aiheutuviin kustannuksiin. 

7. Kilpailuviraston vaatimuksesta Suomen Asianajajaliitto joutui vuonna 1992 kumoamaan palkkio-ohjeidensa erityisen osan, joka sisälsi pääasiassa toimenpidekohtaisia enimmäispalkkioita koskevia suosituksia. Ohjeet tarjosivat selkeitä raameja sille, mitä oikeudenkäyntiavustaja saattoi tehtävistään enintään veloittaa. Kilpailuviraston vaatimukset perustuivat varsin epärealistiseen käsitykseen siitä, että muutos olisi johtanut eri palvelun tarjoajien välisen hintakilpailun syntymiseen. Todellisuudessa näin ei tapahtunut jo yksistään siitä syystä, että potentiaalisten asiakkaiden on käytännössä mahdotonta kerätä kattavaa ja vertailukelpoista hintainformaatiota.   

8. Palkkio-ohjeista luopumisen jälkeen asianajajat siirtyivät käyttämään pääasiassa tuntiveloitusta, jonka ongelmat ovat yleisesti tunnettuja. Tuntiveloitus ei kannusta tehokkuuteen, sillä jokainen tehty lisätunti nostaa palkkiota. Myöskään palvelun tarjoajien välisten hintojen vertaileminen ei ole mahdollista, sillä etukäteen ei ole tiedossa, montako työtuntia toimeksiannon suorittamiseen kultakin potentiaaliselta toimeksisaajalta menee. Samasta syystä johtuen tämä palkkioperuste ei myöskään mahdollista koko työstä perittävän kokonaispalkkion ennustettavuutta. Tieto kokonaiskustannuksista olisi kuitenkin asiakkaalle elintärkeä hänen arvioidessaan, onko kuluriski järkevässä suhteessa riidan kohteena olevaan intressiin sekä hänen oman taloudelliseen maksukykyynsä verrattuna.

9. Vuoden 1993 alioikeusuudistuksen yhteydessä muutettiin myös oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevia OK 21 luvun säännöksiä siten, että oikeudenkäynnin hävinnyt voitiin tuomita maksamaan voittaneen osapuolen kulut pääsääntöisesti siitä riippumatta, kuinka epäselvä asia on ollut oikeudenkäyntiin ryhdyttäessä. Tällaisen kulukorvaussäännöstön ja tuntiveloituksen yhdistelmä on käytännössä tuhoisa. Palkkioperuste, jossa toimeksisaajan palkkiolle ei ole selkeää ylärajaa, johtaa täyden korvauksen periaatteelle rakentuvien kulusääntöjen vallitessa aina vain korkeampiin ja korkeampiin palkkiolaskuihin ja kuluvaatimuksiin. Asianosaisethan luottavat siihen, että omat kulut saadaan siirrettyä hävinneen vastapuolen maksettavaksi, mikä tietysti vähentää heidän kiinnostustaan valvoa omien kulujen kasvua. Lisäksi häviöstä seuraava kulujen korvausvelvollisuus kannustaa panostamaan jutun voittamiseen ja nostaa myös kustannuksia.

10. Selvästi enemmän kulujen kuittaukselle perustuvissa järjestelmissä asianosaiset joutuvat puolestaan ottamaan huomioon, että omat kulut jäävät joko kokonaan tai osaksi heidän itsensä maksettaviksi. Näin ollen heillä on aivan erilainen intressi valvoa sitä, kuinka korkeiksi heidän omat kulunsa muodostuvat oikeudenkäynnin aikana. 

11. Tämä havainto yhdistää kulujen kasvun ja niiden korvausvelvollisuutta koskevat säännökset toisiinsa mielenkiintoisella tavalla. Siten vuoden 1993 menettelyuudistuksen yhteydessä tapahtunut palkkio-ohjeiden kumoaminen ja sitä seurannut siirtyminen aikaveloitukseen samaan aikaan kiristyneen kulujen korvausvelvollisuuden kanssa ovat keskeisimpiä syitä sille, miksi kulut nousivat niin voimakkaasti alioikeusuudistuksen jälkeen ja erityisesti sille, miksi kulut jatkavat edelleen kasvuaan.   

12. Mistä sitten löytyisi vaihtoehtoinen palkkioperuste paljon parjatulle tuntiveloitukselle? Olen käsitellyt vaihtoehtoisia palkkiomalleja varsin laajasti vuonna 2011 julkaistussa teoksessani: ”Asianajopalkkiot - kilpailu vai sääntely?”. Aika- ja toimenpideperusteisten palkkiojärjestelmien lisäksi voidaan käyttää myös intressi- ja tulosperusteisia palkkiojärjestelmiä sekä niiden yhdistelmiä. Kaikilla palkkioperustejärjestelmillä on omat hyvät ja huonot puolensa. 

13. Varsin mielenkiintoinen on Saksassa käytössä oleva, asetukseen perustuva palkkiojärjestelmä, jossa riidan kohteena oleva intressi vaikuttaa keskeisesti palkkion suuruuteen. Siinä alioikeus-käsittely on jaettu useampaan eri vaiheeseen, joista kustakin avustaja on oikeutettu intressin suuruuden perusteella määräytyvään palkkioon edellyttäen, ettei asian käsittely pääty prosessin alkuvaiheissa esimerkiksi sovintoon. Avustaja voi kylläkin sopia päämiehensä kanssa, että palkkio määräytyy palkkioasetuksesta poikkeavalla tavalla. Tällaisen sopimuksen tekemistä pyrittiin kuitenkin aiemmin vaikeuttamaan edellyttämällä, että sitä koskevaa sopimusmääräystä ei voitu liittää toimeksiantosopimukseen, vaan siitä oli tehtävä erillinen kirjallinen sopimus. Käytännössä palkkio määräytyykin yleensä palkkioasetuksen mukaan silloin kun päämies on yksityishenkilö.

14. Saksan järjestelemän ehdottomana etuna on oikeudenkäyntikulujen ennakoitavuus. Heti kun tiedetään riidan kohteena olevan intressin suuruus, jonka mukaan myös tuomioistuimen perimät oikeudenkäyntimaksut määräytyvät, voidaan laskea omien kulujen enimmäismäärä. Heikkona kohtana on se, että intressi ja jutun työläys eivät välttämättä aina korreloi keskenään. 

15. Saksassa käytössä oleva järjestelmä perustuu perinteiseen hintasääntelyyn. Siinähän julkinen valta päättää markkinamekanismin asemesta ylimmän sallitun palkkiotason. Meillä hintasääntely oli käytössä pitkään sotien jälkeen ja siitä tuli myöhemmin osa tulopolitiikkaa. Hintasääntelyä ryhdyttiin kuitenkin vähitellen purkamaan sillä perusteella, että sen katsottiin toimivan hintojen sääntelyn sijaan käytännössä hinnankorotusautomaattina. Monilla aloilla näin varmasti olikin, mutta jollain aloilla hintasääntelyllä voidaan katsoa olevan edelleen tärkeä tehtävä suojaamassa asiakkaita kohtuuttomalta laskutukselta. Esimerkiksi takseja koskevan hintasääntelyn poistamisen voidaan olettaa johtavan samanlaisiin lieveilmiöihin kuin Ruotsissa aikanaan.

16. Kun poliittinen ilmapiiri on kuitenkin aika vahvasti kaikenlaista hintasääntelyä vastaan, on melko turhaa lähteä ehdottamaan sellaisen käyttöönottoa. Sen vuoksi päädyinkin ehdottamaan mallia, joka olisi yhdistelmää vanhaa ja uutta. Tässä modernissa hintasääntelyssä sääntelyn kohteena olisivat vain hinnoitteluperusteet. Kaikkien oikeudellisia asiantuntijapalveluita riita-asiain oikeudenkäynneissä tarjoavien tulisi laatia hinnastonsa saman mallin mukaan. Lähtökohtana olisi hieman Saksan mallia muistuttava toimenpideveloitus, jossa oikeudenkäynti olisi jaettu oikeusasteittain 3-4 osakokonaisuuteen. Näistä kustakin avustaja olisi oikeutettu hinnastonsa mukaiseen palkkioon. 

17. Keskeinen ero Saksan järjestelmään olisi siinä, että kukin toimisto voisi edelleen vapaasti päättää omasta hintatasostaan kunkin osakokonaisuuden osalta. Ne olisivat ainoastaan sidottuja käyttämään kaikille samaa palkkioperusteen ilmoittamisjärjestelmää. Tämän palkkiojärjestelmän keskeisimpänä etuna olisi se, että se tekisi kaikkien toimistojen hinnastot keskenään vertailukelpoisiksi. Mikäli tämä vertailukelpoisuus yhdistettäisiin vielä hintainformaation parempaan saatavuuteen esimerkiksi oikeusministeriön tai Asianajajaliiton ylläpitämän sähköisen palkkiorekisterin kanssa, voitaisiin sanoa, että hintakilpailulle olisi ensimmäistä kertaa luotu mahdollisuus toimia. 

18. Potentiaalinen asiakas löytäisi nopeasti tiedon siitä, mitkä toimistot hänen kotipaikkakunnallaan ovat edullisia, ja mitkä puolestaan kalliita. Tällä olisi selvä hintakilpailua lisäävä vaikutus, sillä niiden toimistojen välillä, joita asiakas pitää laadullisesti suurin piirtein samantasoisina, hän yleensä päätyisi valitsemaan edullisemman. Uuden verkkorekisterin avulla asiakas pystyisi helposti laskemaan myös oikeudenkäynnin kokonaiskustannukset omalta osaltaan laskemalla yksinkertaisesti kustakin osakokonaisuudesta perittävät palkkiot yhteen. Tämä helpottaisi myös sen arvioimista, onko oikeudenkäyntiin ryhtyminen ylipäätään taloudellisesti mielekästä.

19. Vaikka päähuomio taloudellisen prosessikynnyksen laskemiseksi tulisikin kohdistaa asianajopalkkioiden kohtuullisuuteen, voidaan kulujen määrään vaikuttaa välillisesti myös kulusääntöjen avulla. Kuten edellä todettiin, täyden korvauksen periaate on omiaan eri syistä nostamaan asianosaisten kustannuksia kuittausperiaatetta enemmän, mikä puoltaisi myös nykyisten kulusääntöjen muuttamista. OK 21 lukuun lisättiinkin jo 1990-luvun loppupuolella muutamia säännöksiä, joiden tarkoituksena oli lieventää hävinneen korvausvelvollisuuden laajuutta tietyissä tilanteissa. Näiden säännösten käyttö on kuitenkin jäänyt oikeuskäytännössä vähäiseksi, kuten Satu Saarensola osoittaa tuoreessa väitöskirjassaan. 

20. Perusongelmana näissä säännöksissä on kuitenkin se, että asianosainen ei pysty laskemaan niiden varaan oikeudenkäyntiin ryhtymistä harkitessaan. Mikäli säännös tarjoaa lievennystä täyden korvauksen periaatteesta, sillä on taloudellista prosessikynnystä laskeva vaikutus ainoastaan, mikäli asianosainen voi luottaa sen soveltamiseen. Prosessikynnystä laskevalta kulusäännöltä tarvitaan siten ennakoitavuutta. Tällainen olisi tietysti kulujen kuittauksen ottaminen pääsäännöksi Yhdysvaltojen tapaan. Se ei kuitenkaan olisi mielekästä, sillä tuomioistuimissa on meillä liikaa juttuja, joissa kanneperuste on varsin heikko ja kuluriskin poistaminen voi vain lisätä niitä. 

21. Parhaan vaihtoehdon tarjoaisivat kulukorvaustaulukot, jotka sääntelisivät sitä, kuinka paljon hävinnyt asianosainen voi enimmillään joutua maksamaan voittaneelle osapuolelle. Esimerkiksi Tanskassa kilpailuviranomaisten puututtua asianajajien palkkiotaulukoihin ja asianajajien siirryttyä sielläkin pitkälti tuntiveloitukseen, tuomioistuimet käyttivät edelleen palkkiotaulukoita ohjenuorana hävinneen korvausvastuun suuruudesta päättäessään. Toinen vaihtoehto olisi käyttää kaavamaisempia kulukorvaustaulukoita. Voitaisiin esimerkiksi säätää, ettei hävinnyt voitaisi tuomita alioikeuskäsittelyn jälkeen maksamaan vastapuolen kuluja 10 000 euroa enempää. Tämä pakottaisi asianosaiset oikeudenkäynnin aikana harkitsemaan, mitkä toimenpiteet ovat todella tarpeellisia oikeudenkäyntiin ryhdyttäessä. Samoin potentiaaliset asianosaiset tietäisivät jo etukäteen, kuinka paljon he enimmillään joutuisivat maksamaan voittaneen kuluja.

22. Julkiset ja yksityiset oikeusapujärjestelmiä ovat toisinaan olleet esillä, kun on pohdittu keinoja laskea kansalaisten prosessikynnystä. Julkisen vallan leikatessa jatkuvasti menojaan olisi kuitenkin varsin epärealistista olettaa, että julkisia varoja ohjattaisiin vaikkapa sosiaali- ja terveyspalveluista asianajajien palkkioihin käytettäväksi. Julkinen oikeusapu pysynee jatkossakin järjestelmänä, jolla avustetaan toisaalta syytettyjä vakavissa rikosjutuissa ja toisaalta vähävaraisia perhe- ja perintöoikeudellisissa asioissa. Oikeusturvavakuutus yksityisenä oikeusapujärjestelmänä mahdollistaisi periaatteessa asianosaisten nykyistä tehokkaamman tukeminen, mutta on otettava huomioon, että paremmat etuudet näkyisivät myös selvästi nykyistä korkeampina vakuutusmaksuina. Sen jälkeen kun oikeusturvavakuutus tuli mahdolliseksi erottaa kotivakuutuksesta, tällaisten räätälöityjen, nykyistä parempaa suojaa maksavien vakuutusten suosio on varmasti vähäinen. Kuka on valmis maksamaan useita satoja euroja vuodessa siitä, että saa parempaa taloudellista tukea mahdollisessa oikeusriidassa?

23. Kaikkein radikaalein keino pyrkiä alentamaan oikeudenkäynneistä tavallisille kansalaisille aiheutuvia kustannuksia olisi ottaa meilläkin käyttöön alun perin common law -maissa kehitetty yksinkertaistettu oikeudenkäyntimenettely sellaisissa riidoissa, joiden intressi alittaisi esimerkiksi 15 000 euroa. Nyttemmin tämä menettely on käytössä myös Tanskassa ja Norjassa. Tavoitteena on yksinkertaistaa riita-asian oikeudenkäyntimenettelyä siinä määrin, että asianosaiset pystyisivät itse hoitamaan riita-asiaansa ilman tarvetta kalliin oikeudenkäyntiavustajan palkkaamiseen. Kun asianajopalkkiot muodostavat käytännössä yleensä yli 90 prosenttia oikeudenkäyntikuluista, merkitsisi yksinkertaistetun oikeudenkäyntimenettelyn käyttöönotto varsin perustavan laatuista muutosta suomalaiseen riita-asiain oikeudenkäyntiin. Tanskan ja Norjan kokemuksia kannattaisi nyt pyrkiä hyödyntämään ja katsoa, mitä sieltä voisi oppia.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

45. Oikeustieteen tohtoripromootio

            Sauli Niinistö saa miekan ja diplomin promoottori Olli Mäenpäältä

1. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan juhlallinen tohtoripromootio pidettiin tässä viikonvaihteessa. Promootiojuhlallisuudet kestivät kaikkiaan kolme päivää, 18.–20.5.2017. Promootiossa vihittiin 67 uutta tohtoria, kuusi kunniatohtoria ja kolme riemutohtoria.

2. Torstai 18.5. oli ns. miekanhiojaispäivä uusi tohtoreille, silloin oli myös yliopiston vastaanotto promootiossa vihittäville kunniatohtoreille (doctores honoris causa) , riemutohtoreille, tohtoreille ja heidän seuralaisilleen. Perjantai 19.5. toimitettiin itse promootioakti yliopiston juhlasalissa. Aktin jälkeen promovoidut kävelivät kulueena yliopistolta tuomiokirkossa pidettyyn jumalanpalvelukseen, Illalla oli promotiopäivälliset Kalastajarorpalla. Lauantaina 20.5. oli laivaretki nille juhlijoille, jotka halusivat tai kykenivät siihen osallistumaan.

3. Tohtoripromootio ei ylittänyt uutiskynnystä, vaikka kunniatohtoreiden joukossa oli Tasavallan presidentti Sauli Väinämö Niinistö. Promoottorina toimi hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää; viikkoa aikaisemmin Olli Mäenpää oli julkisuudessa, sillä hän antoi tuolloin häneltä pyydetyn Yle-selvityksen. Viikon kuluttua Olli Mäenpää vihitään itse oikeustieteen kunniatohtoriksi. Tämä tapahtuu Turun yliopistossa.

4. Promootioperinne sai alkunsa keskiajalla, kun yliopistoissa haluttiin juhlistaa akateemisten arvojen myöntämistä. Alun perin promootio oli opintojen päätösjuhla, jossa maisterin ja tohtorin opinnot suorittaneille kandidaateille ja lisensiaateille myönnettiin maisterin ja tohtorin arvot. Nykyisin promootio ei ole enää tutkinnon myöntämistilaisuus, vaan sen merkitys suurena akateemisena juhlana on korostunut. Väitelleiden tohtorien lisäksi promovoidaan kunnia- ja riemutohtorit. Promootio voi olla yliopiston kaikille tiedekunnille yhteinen tai koskea vain jotakin tiedekuntaa. Torhtoripromootion yhteydessä pidetään usein myö maisteripromootio.

5. Oikeustieteellisen tiedekunnan tohtoripromootioiden perinne ulottuu vuoteen 1660, jolloin Turun Akatemiassa promovoitiin kaksi tohtoria. Helsingin yliopistossa järjestettiin edellinen oikeustieteellisen tiedekunnan promootio vuonna 2010 ja sitä ennen vuonna 2000.

6. Oikeustieteen kunniatohtoreiksi (hc) vihittiin kuusi lakimiestä, eli 1) OTL, Euroopan komission oikeus- ja kuluttaja-asioiden pääosaston pääjohtaja Tiina Astola - hän on akatemiaprofessori Martti Koskenniemen puoliso - 2) OTL, entinen oikeusneuvos Gustaf Möller Helsingistä, 3) OTK, tasavallan presidentti Sauli Niinistö, 4) emeritusprofessori Ulf Bernitz Tukholman yliopistosta, 5) professori Hans-W. Micklitz Euroopan yliopistoinstituutista Firenzestä ja 6) tutkimusprofessori Anne Orford Melbournen yliopistosta Australiasta.

7.  Tortaina 18.5. pidettiin tohtoriseminaari, jossa kunniatohteiksi vihittävät lukuun ottamatta OTK, presidentti Sauli Niinistöä, pitivät oman puheenvuoronsa. Tiina Astola puhui teemasta "European Area of Justice",  Ulf Bernitz aiheesta "Nordic Law", Hans-W. Micklitz  otsikolla "European Private Law beyond Europe", Anne Orford teemasta "International Law" ja Gustaf Möller, joka on prosessualisti ja tunnettu välimies, hänelle hyvin sopivasta aiheesta " Party Autonomy in Arbitration and itse Limits". Varsin juhlallisen tuntuisia teemoja siis, ainoastaan Gustaf Möllerin puheenvuoro menee ns. itse asiaan.

8. Tiedekunnan laatimassa promootio-ohjelmassa on kosketeltu kunkin kunniatohtorin tieteellisiä ja käytännön oikeuselämän saavutuksia. Presidentti Sauli Niinistön osalta esitteessä todetaan, että hän on toiminut eri tehtävissä Turun hovioikeudessa ja että hän on ollut, paitsi kansanedustajana, myös oikeusministerinä, valtiovarainministerinä ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana .Lisäksi mainitaan, että Niinistö on toiminut Suomen tasavallan presidenttinä korostaen tehtävässään oikeusvaltion arvoja, yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja perusoikeuksien turvaamista. Esitteen mukaan Ninistö on painottanutihmisoikeuskien ja länsimaisen arvpjen merkitystä myös kansianvälisissäsuhteissa. 

9. Laillisuusmies siis, kiireestä kantapäähän, voitaisiin sanoa. Promootiojuhlien jälkeen presidentti Niinistö ehti jo lauantaiksi Turun Kirkkopäiville, jossa hän keskusteli, nyt julkisesti ja rennosti eli ilman krakaa, emerituspiispa Eero Huovisen kanssa. Niinistö korosti, lehtietojen mukaan, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden ja muiden ns. paperittomien kohtelun on perustuttava lakiiin. Ihmisoikeuksista ei siis ole niin väliä, pääasia on lain kirjaimen noudattaminen. Paperittomia ihmisiä ei pidä Niinistön mukaan hyysätä, vaan heidät on heitettävä tai kuskattava ulos maasta, sillä se on laillista puuhaa se. Jep jep! Milloinkas niita kunniatohtorin hattuja seuraavan kerran taas jaellaan, kyllä mun ja Jennin kämppään vielä muutama mahtuisi!

10. Ihmisoikeuksista ja presidentti Niinistöstä tuli mieleen myös tapa, jolla Niinistö otti pari kuukautta sitten esille Kiinan presidentin vierailun yhtyeydessä - oikeastaan vasta sen jälkeen -  ohimennen esille Kiinan ihmisoikeustilanteen, joka on edellen äärimmäisen huono. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, millaisella pontevuudella Niinistö näin olisi tämän tehnyt. Presidenttien tapaamisen jälkeen ei järjestetty tavanomaista tiedotustilaisuutta, jossa presidenteille olisi voitu esittää kysymyksiä. Niinistö  sanoi vasta Kiinan presidentin maasta poistumisen jälkeen, että kyllä he olivat puhuneet myös Kiinan ihmisoikeuksista. Hyvä, jos olivat näin tehneet. Toisaalta on selvää, ettei tällaisilla salaisilla keskusteluilla, joiden sisällöstä ei ole minkäänlaista tietoa ja joista tiedotusvälineillä ei ole mahdollisuutta esittää presidenteille kysymyksiä, ole käytännössä mitään merkitystä,  eli tuollaisten ympäripyöreiden keskustelujen avulla Kiinan ihmisoikeustilanteen paranemista ei voida tippaakaan edistää. 

11. Tasavallan presidenttien luontaisetuihin näyttää kuuluvan kunniatohtorin hattujen saaminen. Presidentti Tarja Halonen on vihitty useiden, joukossa myös joku ulkomaalainen, yliopiston kunniatohtoriksi. Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi Halonen promovoitiin vuonna 2000. Kumma kyllä, kunniatohtoreiksi kutsutaan usein nimenomaan valtionpäämiehiä, ylimpien tuomioistuinten presidenttejä - esimerkiksi KKO:n presidentit Leif Sevón ja Pauliine Koskelo, jotka eivät ole väitelleet, on katsuttu Helsingin yliopiston oikiksen kunniatohtoreiksi - nykyisiä ja entisiä poliitikkoja, muita korkeita virkamiehiä jne. Viikon kuluttua Helsingin yiopiston filosofinen tiedekunta myöntää kunniatohtorin arvon Saksan liittokansleri Angela Merkelille.Tosin poissa olevana, sillä Angela ei ole halunnut saapua Helsinkiin asiaa henkilökohtaisesti jubiloimaan. Lapin yliopiston kunniatohtoriksi vihittiin 1999 Viron entinen presidentti Lennart Meri.

12. Myös Sauli Niinistön komerossa on jo ns.  "vino pino" kunniantohtorin hattuja eri aloilta. Hän on ainakin Tampereen yliopiston hallintotieteiden, (2010), Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan (2011), Budapestin ELTE-yliopiston oikeustieteen (2012), Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan (2013) ja Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan - nojoo, onhan Saulilla tämä Lennu - kunniantohtori. Lisää tulee varmaan jatkossakin vähintään kerran vuodessa, sillä on ilmeistä, että Sauli aikoo jatkaa pressana vielä toiset kuusi vuotta. Suomessa on vielä monta yliopistoa, jotka ovat kiinnostuneita saamaan Saulin tohtorikseen. Tasavallan presidentin promovointi kunniatohtoriksi on asia, joka on omiaan kohtottamaan ao. yliopiston ja tiedekunnan arvostusta. Näin ainakin kuvitellaan. 

13. Tohtori- ja maisteripromotiot ovat toki juhlallisia tilaisuuksia, mutta toisaalta niihin liittyy paljon pönötystä ja ulkopuolisista jopa hieman hassuilta tuntuvia ohjelmanumeroita miekanhiomisineen ynnä muine krumeluureineen. Itse osallistuin Lapin yliopiston ensimmäiseen tohtori- ja maisteripromotioon kesäkuun alussa 1992. Nekin olivat kolmipäiväinen happening, jossa tohtorinhattua joutui pitämään päässä tai kanniskelemaan melkein koko ajan. Jopa Hotelli Vaakunan terassilla, jonne poikkesin - oli näet kaunis kesäinen sää - jossakin välissä parille oluelle. Varsinainen promootiotilaisuus pidettiin Lapponia-talossa, josta marssimme, hatut päässä tietenkin, jos sellainen oli, kulkueena kirkkoon jumalanpalvelukseen. Illalla oli promootiopäivälliset Hotelli Pohjanhovissa, ja sieltä juhlavieraat kiidätettiin busseilla ja takseilla yliopistolle, jonka tiloissa tanssittiin ja nautittiin virvokkeita myöhään pikkutunneille asti; ihmekös tuo, sillä Lapin yötön yö oli alkanut.  Kolmantena päivänä ohjelmassa olisi ollut promootioristeily Kemistä, muistaakseni jäänsärkijän kyydissä, mutta itse en sinne lähtenyt.


                                         Matkalla Tuomiokirkkoon

torstai 18. toukokuuta 2017

44. Hovioikeus tuomitsi kolme tuomaria virkarikoksesta

1. Helsingin hovioikeus on tuomitsi Helsingin käräjäoikeuden entisen laamannin Eero Takkusen ja kaksi osaston johtajana toiminutta käräjätuomaria eli Jaana Niemitalon ja Jouko Räsäsen saamaan varoitukseen tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Metsälän säilöönottoyksikön johtajaan kohdistetun virkasyytteen hovioikeus sitä vastoin hylkäsi.

2. Hovioikeudessa virkasyytteitä ajoi valtionsyyttäjä Jorma Äijälä eduskunnan oikeusasiamiehen Petri Jääskeläisen 31.10.2016 antaman syytemääräyksen mukaisesti. Olen kertonut oikeusasiamiehen syytemääräyksestä blogikirjoituksessa 17.11.2016 numero 12.  

3. Asiassa oli arvioitavana, oliko säilöönotettavaksi määrättyjen ulkomaalaisten asioiden käsittelyssä menetelty virheellisesti tilanteissa, joissa säilöönotettu oli määrätty väliaikaisesti pidettäväksi erillään muista säilöönotetuista. Tällöin säilöönottoyksikön johtajan on lain mukaan tullut tehdä ilmoitus erillään säilyttämisestä käräjäoikeudelle. Helsingin käräjäoikeudessa oli noudatettu vuodesta 2002 lukien vakiintunutta toimintatapaa, jonka mukaan käräjäoikeuteen saapuneita erillään säilyttämistä koskevia ilmoituksia ei käsitelty erikseen.

4. Syytteen mukaan säilöönottoyksikön johtaja, käräjäoikeuden laamanni ja kaksi osaston johtajaa olivat huolimattomuudestaan rikkoneet virkavelvollisuuksiaan. Säilöönottoyksikön johtajan olisi tullut selvittää, miksi hänen 22.7.2006-28.4.2015 tekemiään 107 erillään säilyttämistä koskevaa ilmoitusta ei ollut käräjäoikeudessa otettu käsiteltäväksi. Laamannin osalta syyte koski aikaa 1.1.2008-30.4.2015 ja hänen katsottiin laiminlyöneen valvoa, että erillään säilyttämistä koskevat asiat tulivat käräjäoikeudessa lain vaatimalla tavalla käsitellyiksi. Osaston johtajien katsottiin omina toimikausinaan laiminlyöneen järjestää osaston toiminta siten, että sanotut asiat tulivat lain vaatimalla tavalla käsitellyksi. Kaikkiaan käräjäoikeuteen oli ajalla 1.1.2008-28.4.2015 tullut 223 ilmoitusta erillään säilyttämisestä. 

5. Vastaajat kiistivät pontevasti syyllistyneensä virkavelvollisuuksiensa rikkomiseen. Asiassa on kuultu vastaajien lisäksi todistajia ja esitetty runsaasti kirjallista todistusaineistoa. Hovioikeus on toiminut ripeästi, sillä asian otettiin joutuisasti käsiteltäväksi eikä sen pääkäsittelyssäkään vatuloitu; pääkäsittely kesti vain kaksi päivää (9. ja 10.3.2017). Hyvin perusteltu tuomio saatiin jo noin kahden kuukauden kuluttua pääkäsittelyn päättymisestä.

6. Hovioikeus totesi tuomionsa perusteluissa, että asiaan sovellettavien säännösten perusteella käräjäoikeuden olisi tullut ottaa erillään säilyttämistä koskevat ilmoitukset käsiteltäväksi neljän vuorokauden kuluessa erillään säilyttämisen alkamisesta. Kun näin ei ollut tehty, käräjäoikeudessa noudatettu menettely oli virheellinen. 

7. Hovioikeus on puntaroinut ratkaisunsa perusteluissa syyllisyyskysymystä jokaisen vastaajan osalta erikseen varsin seikkaperäisesti ja pr et contra -metodin edellyttämällä tavalla. Hovioikeuden tuomio käsittää 40 sivua. Hovioikeuden kokoonpanon puheenjohtaja toimi hovioikeudenneuvos Timo Ojala - hän on valmistunut oikeustieteen kandidaatiksi Lapin yliopistosta - ja muina jäseninä hovioikeudenneuvokset Arja Mäki ja Heikki Rautiola. Ratkaisu on yksimielinen.

Hovioikeuden antama tiedote

8. Tuomion mukaan asiassa oli monia seikkoja, jotka vaikuttivat siihen että virheellinen menettelytapa ei ollut tosiasiassa tullut laamannin ja osaston johtajien tietoon. Menettelytapa oli jo vuodesta 2002 alkaen eli ennen laamannin tai osaston johtajien toimikausia vakiintunut pakkokeinoasioita käsittelevien tuomareiden keskuudessa. Pakkokeinokanslian toiminta asioiden valmistelussa oli verrattain itsenäistä, eivätkä laamannin tai osaston johtajan päivittäiset työtehtävät liittyneet sen toimintaan. Menettelytapaan ei ollut kiinnitetty huomiota säilöönottoyksikköön tai käräjäoikeuteen aikaisemmin tehdyissä tarkastuksissa. Myöskään säilöönotetut tai heidän avustajansa eivät olleet kiinnittäneet huomiota siihen, että erillään säilyttämistä koskevissa asioissa ei jär- jestetty käsittelyjä.

9. Toisaalta laamannin ja osaston johtajien huolellisuusvelvollisuutta korosti hovioikeuden mukaan se, että säilöönotetun erillään säilyttäminen oli toimenpide, joka rajoitti säilöönotetun vapautta entisestään. Tästä johtuen erillään säilyttämistä koskevien päätösten tuomioistuinkontrollia oli pidettävä tärkeänä erityisesti säilöönotetun perustuslaissa ja Eu- roopan ihmisoikeussopimuksessa turvattujen oikeuksien takaamiseksi. Hovioikeus kiinnitti huomiota myös siihen, että pakkokeinoasioiden valmistelu oli käräjäoikeudessa hyvin pitkälti kanslian vastuulla, mikä lisäsi osaltaan laamannin ja osaston johtajien valvontavastuuta. Laamannilla ja osaston johtajilla olisi ollut mahdollisuus havaita erillään säilyttämistä koskevissa asioissa vallinnut virheellinen toimintatapa. 

10. Hovioikeus katsoi laamannin ja osaston johtajien syyllistyneen tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Rikosta ei hovioikeuden mukaan voitu pitää vähäisenä. Hovioikeus tuomitsi kunkin tuomarin saamaan rangaistuksena varoituksen. Se on lievin rangaistus, joka virkarikoksesta voidaan langettaa. Syyttäjä oli vaatinut laamannille rangaistukseksi varoitusta ja käräjätuomareille sakkoa, mikä ero vaikuttaa hieman omituiselta. Tuomarit olivat vaatineet, että heidät jätetään rangaistukseen tuomitsematta.

11. Säilöönottoyksikön johtaja oli ensimmäisiä erillään säilyttämistä koskevia päätöksiä tehdessään ollut yhteydessä käräjäoikeuteen ja selvittänyt menettelytapaa muutoinkin. Johtaja oli saanut käräjäoikeudesta yksiselitteisen vastauksen, jonka mukaan erillistä käsittelyä ei järjestetä. Hovioikeus katsoi, että johtajalta ei voitu perustellusti vaatia, että hän tällaisen ilmoituksen käräjäoikeudesta saatuaan olisi ryhtynyt vielä tekemään muita selvityksiä. Tämän vuoksi hovioikeus hylkäsi syytteen säilöönottoyksikön johtajan osalta.