tiistai 29. marraskuuta 2016

15. KHO 2016:187. Rääkkylän pakkoliitospäätös kumottiin

1. Valtioneuvosto oli yleisistunnossaan 20.5.2016 päättänyt, että erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa oleva Rääkkylän kunta lakkaa ja yhdistyy Kiteen kaupunkiin vuoden 2017 alussa, vaikka Rääkkylän kunnan valtuusto oli vastustanut kuntajaon muutosta. Päätös on julkaistu 30.5.2015 Suomen säädöskokoelmassa numerolla 396/2016.
2. Asiassa oli ratkaistavana muun ohella, oliko kuntajaon muutos välttämätön Rääkkylän kunnan asukkaiden lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi laissa edellytetyllä tavalla. Kuntarakennelain 18 §:n 3 momentin mukaan valtioneuvosto  voi päättää kunnan yhdistymisestä vastoin valtuuston tahtoa, jos muutos on välttämätön kunnan asukkaiden lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi ja laissa säädetyt kuntajaon muuttamisen edellytykset  täyttyvät.
3. Korkein hallinto-oikeus (KHO) katsoi, että Rääkkylän kunnan kykyä turvata asukkaidensa lakisääteiset palvelut ei tullut arvioida vain voimassa olevan lainsäädännön kannalta, vaan myös sote- ja maakuntauudistuksen kannalta, joka valtioneuvoston linjausten mukaan tulee voimaan vuoden 2019 alussa. Asiassa ei saadun selvityksen perusteella ollut riittävällä varmuudella todettavissa, että Rääkkylän kunta ei sote- ja maakuntauudistuksen toteutuessa kykenisi turvaamaan asukkaidensa lakisääteisiä palveluja. Tämän vuoksi valtioneuvoston päätös oli kunnan valituksesta kumottava. Sovelletut lainkohdat: Suomen perustuslaki 121 § 1 momentti ja 122 § 2 momentti, Kuntarakennelaki 2 §, 4 § 1 momentti sekä 18 § 3 momentti.
4. KHO:n päätös syntyi tiukan 3-2 -äänestyksen jälkeen. Enemmistöön kuuluivat hallintoneuvokset Niilo Jääskinen. Matti Halén ja Outi Suviranta, vähemmistöön hallintoneuvokset Anne Nenonen ja Alice Guimaraes-Purokoski. Vähemmistö katsoi, että Rääkkylän kunnan valitus oli hylättävä, koska valtioneuvosto oli voinut sille kuuluvan toimivallan nojalla ja sen rajoissa päättää Rääkkylän kunnan ja Kiteen kaupungin yhdistymisestä. 
5. Poikkeuksellista KHO:n päätöksessä on se, että ratkaisua perusteltiin tulevalla lainsäädänöllä eli sote- ja maakuntauudistuksella. Kuntaliiton mukaan KHO ei ole aiemmin tehnyt päätöstä, joka olisi näin vahvasti perustunut lainsäädännön tuleviin uudistuksiin, jotka eivät edes ole vielä olleet eduskunnan käsiteltävinä.

Ei kommentteja: